Matkantekoa 36h putkeen

(18.08.2010)

Reissu starttasi Kuopiosta seitsemältä aamulla kohti Jyväskylää. Siitä matka jatkui Jämsän ja Lahden kautta kohti Helsinki-Vantaata. Sen verran tiukille meni tulo asemalle, että painuimme suoraan rahaa vaihtamaan ja samantien lähtöselvitykseen. Ehkä parempi niin, ettei kerennyt vielä oikeastaan edes jännitys iskemään. Kaikki lähtöselvitykset sun muut turvatarkastukset meni kivuttomasti ja nokka laitettiin kohti Amsterdamia. Parituntinen lento meni tosi nopeasti oikeastaan lähinnä vaan nauraessa ja jutustellessa tulevasta reissusta. Niin, ja marsu aivasti viiden tunnin kuluttua lähdöstä. Oikein arvanneiden kesken arvotaan yksi yllätyspalkinto. 

 

Schipolin kentällä muutama tunti odottelua ja New Yorkin koneeseen. Tässä vaiheessa jo oikeastaan huomasi kaikesta että jenkkeihin tässä ollaan menossa. Turvatarkastukset oli  tarkemmat ja virkailijoita normaalia enemmän, mutta kukaan ei vieläkään joutunut takahuoneeseen kumihanskakäsittelyyn. Ei edes Arabi-Ilmari joka näyttää enemmän arabilta kun arabit itse. New Yorkiin lähdettiin pienessä vesisateessa Schipolista paikallista aikaa noin viiden aikoihin KLM:n Boeing 777-koneella. Lennon tarkoitus olisi kestää 7,5h ja paikanpäällä meitä odottaisi noin 10 tunnin yön yli odottelu JFK:n kentällä ennen San Franciscon koneeseen nousua. Matkalla, kuten arvata saattaa, oli hienot tarjoilut. Koko ajan jotain purtavaa tai juotavaa, jokaisen tuolin selkänojassa oma monitori jossa viimeisimmät leffat, pelejä ja muuta mukavaa ajanvietettä. Ja mikä kuitenkin hienointa, ilmaiset juomat koko matkan ajan.

 

Näin pitkä matka ajallisesti, paikallaan olo, ja muutamat drinkit yhdistettynä pienimuotoiseen lentopelkoon antaa jutuille aivan uudenlaisen levottoman suunnan. Kertomukset Superturisti Iisalmen Reinosta isossa maailmassa ja Texasin Petestä olisivat voineet naurattaa jopa ulkomaalaisia kanssamatkustajia, jos olisivat kieltä ymmärtäneet, mutta ihmiset keskittyivät sen sijaan katsomaan touhujamme hieman huvittuneesti. Väsy vei lopulta voiton ja loppumatka meni sitten lepäillessä. 

 

New York, New York! Vihdoin ja viimein ikkunasta alkoi näkyä New Englandin rannikkoa ja pikkuhiljaa komean näköinen Long Island, jota vasten aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Laskeutuminen JFK:lle ja kävely kohti maahantuloselvitystä. Tässä vaiheessa alkoi vähän jännittää kun ottaa huomioon urbaanit legendat tiukoista kuulusteluista takahuoneissa että maahan on edes jotain asiaa. Ehkä tämä on taas ihmisten luontaista tarvetta liiotella asioita, mutta vaikka kuinka asiasta yritti saada jännittävän, tilanne oli oikeastaan aika leppoisa. Oikeastaan normaali lähtöselvitys-tyylinen tiski, jossa mies lasikopissa kyselee muutamia kysymyksiä. Vieressä kone johon annetaan sormenjäljet. Sen vieressä kamera, joka ottaa kuvan ja that´s it. Lisäksi mies vain naureskeli aikeillemme kun kerroimme lentävämme vielä San Franciscoon ja siitä autolla läpi mantereen takaisin New Yorkiin. Kysymykset on varmaan standardeja, mutta kysymykset oikeastaan olivat, mitä meinasit täällä tehdä? miten kauan olet? mikä on ammattisi? onko tupakkaa tai viinaa? paljon rahaa mukana? Siinä se. Ehkä me sitten näytettiin niin Superturisti Reinoilta että virkailija tajusi että olemme harmittomia. Laukutkin oli saapuneet mukavasti matkalaukkukaruselliin, joten tutustuminen ensimmäiseen "motelliin" oli alkanut.

 

Saavuimme koneellamme Terminaali 4:een joka on ainoa terminaali, joka on auki ympäri vuorokauden. Luonnollisesti täällä joka nurkassa nukkuu jonkun sortin matkaajaa. Tosin poliiseja vilisee joka kulmalla joten olonsa tuntee jopa hyvin turvalliseksi vaikka kyse on yhdestä maailman suurimmista lentokentistä. Kovasti yritimme bongata paikkoja jossa Tom Hanks elokuvassa Terminaali seikkaili, mutta pettymyksemme emme löytäneet samoja paikkoja kuin elokuvassa. Toisaalta JFK:lla on yhdeksän yhden Helsinki-Vantaan kokoista terminaalia joten päädyimme johtopäätökseen että kuvaukset oli tehty jossain muussa Terminaalissa.

 

Aikamme kierreltyämme Terminaalia, joka oli oikeasti kuin iso ostoskeskus pikkukauppoineen ja kahviloineen, etsimme sopivan kolon sopivasta nurkasta hetkellistä lepoa varten. Vaikka käytännössä oli jo valvonut putkeen yli 20 tuntia niin unta ei meinannut saada millään. Uni sai lopulta vallan vaikka itsesuojeluvaisto piti huolen siitä että jokaiseen ohikulkevaan ihmiseen ja epämääräiseen ääneen heräsi. Tässä vaiheessa unirytmit oli jo niin sekaisin että kun yöllä puoli neljältä heräsi paikallista aikaa, niin kroppa ei oikeasti olisi tajunnut mikä vuorokauden aika on jos ei kelloa olisi. Varmaa joka iikalla oli molemmissa lonkissa mustelmat jotka kovalla kylmällä lattialla nukkumista oli aiheutunut. Kaikesta huolimatta fiilis oli erinomainen, mutta rättiväsynyt. Viiden aikaan siirryimme Terminaali 7:aan Air Trainilla, käytännössä se on kuskiton korkealla kiskojen päällä kulkeva juna joka kiertää ympyrän muodossa terminaaleja vieden matkustajia nopeasti terminaalista toiseen. Kätevää, sanon minä.

 

Lento San Franciscoon lähti 6:07 paikallista aikaa. United Airlines Boeing 757, sama firma ja samanlainen kone mikä muistetaan vuoden 2001 tapahtumista. Kyllä sitä vaan eläytyy siihen minkälaista se on voinut olla kun kulissit ovat identtiset. Eikä se ollut mikään kiva juttu sen huomioonottaen, että lentäminen ei ole muutamalle meille mitään nautintoa. Mutta kaikki toimi hyvin ja kone pääsi rullaamaan ajallaan kohti San Franciscoa. Vielä viimeinen kuuden tunnin rutistus vaikka kaikki meistä oli jo aivan täynnä lentämistä. Kiva oli ihailla New Yorkia lentokoneen kaartaessa Manhattanin yli kun ajatuksissa oli vain jostain syystä tunne että ehkä näemme vielä..

 

-Vili